perjantai 24. helmikuuta 2017

I Don't Wanna Be A Rock'n'Roll Star

Heips!

Tämä blogi on leijunut hyvin kauas siitä mitä blogin yleensä ajatellaan olevan. Monestihan blogit ovat ikäänkuin julkisia ja virtuaalisia päiväkirjoja. Mulle on kuitenkin tullut pakkomielle, että kaiken mitä blogiin kirjoitan ja julkaisen pitää olla semmoista mitä itse eniten etsin. Siis asiatekstejä. ja nimenomaan pienoismalliharrastuksesta. Sain päähäni edes yrittää päästä eroon tästä päähän pinttymästä. Eiköhän siis yritetä kirjoittaa semmoista päiväkirjatyyppistä tekstiä -mielestäni siis tämmöiset tekstit ovat hyvin tylsiä-.
Olen nyt hiihtoloman aikana ehtinyt ilokseni tehdä aika paljonkin. Olen mm. kuvannut pienoismalleja, kirjoittanut pari postausta valmiiksi, tehnyt varusteita (tai no en ole saanut mitään valmiiksi, mutta olen saanut niitä johonkin vaiheeseen), maalannut pienoismalleja ja antanut tämän harrastuksen vallata huoneeni näkyvämmin.
Tosissaan täytin viime perjantaina 17-vuotta. Lahjaksi sain erilaisia asioita. Kuitenkin tämän blogin kannalta merkityksellisin asia oli kaksi breyeriä jotka sain (+1 breyerin koira). Olin niin yllättynyt. Jotenkin ajattelin, että jos saisin breyereitä niin saisin korkeintaan yhden. Kyseiset hevoset ovat classic-skaalan tyyppejä. Toinen on pinto (2016 horse of the year) ja toinen shire (shire and corgi, best of british). Minulla on heikko paikka kylmäverisille. Tai oikeassa elämässä en niitä ole nähnyt (niinkuin en oikein mitään muitakaan hevosia). Mutta, kylmäverisissä on vain sitä jotain. Molemmilla on todella kauniit naamat, kropat ja kaikki. Kummastakaan en ole mitään virheitä löytänyt. Nyt minulla on sitten kaikkia kolmea breyerin kokoa. Myöhemmin julkaisen kanssa kuvaa jossa näkyy kaikki kolme ja schleich, sillä minulta on toivottu kuvaa jossa näkee schleichin ja breyerien kokoerot.

Kuvissa näkyy uusi vesileima joka on aivan hirveä... Eräs kaverini (joka osaa piirtää) sääli minua ja lupautui tekemään minulle ihan kunnollisen vesileiman :D Tämäkin tulee siis esiintymään täällä vain hetken. En kyllä edes usko, että kukaan haluaisi kuviani kopioida, mutta kyllä mä ne silti haluan vesileimata.
Sitten, kuten sanoin olen tehnyt varusteita. Kävin tiistaina illalla kaverini kanssa ostoksilla (hyi mikä sana...) ja ostin liimaa, uudet pihdit, hyvää 4 mm paksua kiiltävää rautalankaa, kunnon nahkaa (löysin sellaista kivan syvän mustaa joka on todella ohutta mutta silti vahvaa, täydellistä pienoismallijuttuihin!) sekä liimaa. Tietenkin liimaa ostaessani unohtui se tärkein katsoa; liima kestää kuivua 24 tuntia... No, suomalaisen bonukset tulivat juuri, joten käyn pian ostamassa pieniä pyykkipoikia. Vaikkakin uusi ostosreissu on iso projekti...en viihdy kotini ulkopuolella.
Aloitin ensimmäisen riimuni schleicheille, punaisesta nahkasta (vanha lompakko joka pääsi uhrikseni). Sen saan varmaan loppuun vasta sitten, kun saan niitä pyykkipoikia...
Isompi projekti joka on jo aika hyvällä mallilla, on hevospoolon varusteet. Kokoelmastani tosin löytyy yksi poolohevonen (breyer, 2015 julkaistu 3000 kpl:n ltd Santiago, mouldina smarty jones), joten kai se ansaitsee oman kunnon varustesettinsä. Jotenkin en halua tehdä mitään yleisvarusteita ja en halua tehdä sitten tietenkään hevosille sopimattomia varusteita (esim. onko marwari mikään kouluhevosrotu??). Muille malleilleni yritänkin löytää niitä oikeita varusteita. Tällä hetkellä satula on ihan hyvällä mallilla. Siihen tarvitaan enää satulavyö, ja sitten sellainen toinen vyö joka kulkee siis satulan päältä (suosittelen hevospooloa googlettamaan, jos enemmän kiinnostaa). Tämä on ensimmäinen satulani, ja siihen on tullut jo paljon virheitä. En aio lannistua, eikö paras oppiminen tulekin kantapään kautta?
Olen maalaillut kasan malleja valkoisiksi, ja yhteen olen saanutkin jo enemmän väriä pintaan. Mikään ei kuitenkaan tämän suhteen onnistu loppujen lopuksi. Kyseiseen koiraan en saa sitä oikeaa pohjaväriä millään... Ei siitä sitten enemmän. Tälleen mainintana vaan, että ainakin yritän maalata.
Vihdoin otin kokoelmani alas hyllyiltään ja pyyhin pölyt. Samalla jouduin kohtaamaan sen totuuden, etteivät ne kaikki enää mahdu hyllyilleen. Ongelman ratkaisin lopulta niin, että siirsin osan kirjoistani entisille pienoismallihyllyille. Pienoismallit saivat omakseen kapean kirjahyllyn (noita on yhteensä 3, kaksi 80 cm leveää ja yksi 40 cm leveä). Tähän ratkaisuun olen todella tyytyväinen. Kirjat sopivat hyvin sinne mihin ne syrjäytin. Pienoismallit ovat näkyvämmällä paikalla, lähempänä minua ja mahtuvat kaikki yhteen paikkaan.
(Todella huono kuva... Siinä kuitenkin yksi hylly jossa traditionalet, stablematesit ja kaksi schleichiä.)
Lisäksi annoin pienoismallien vallata lisää alueita huoneestani. Nyt kirjoituspöytäni on kuorrutettu pienoismallijutuilla. Maalausuhreja, maaleja, varustelaatikko, materiaalilokerikko... No, eihän minulla olisi parempaakaan tapaa tuota pöytää käyttää. Koulujutut voi aina tehdä jossain muualla.
Olikohan mulla edes muuta sanottavaa...? No enempää en kirjoita. Jos jotain jäi sanomatta niin onpahan ainakin syy kirjoittaa lisää tämän kaltaisia tekstejä.

 (Ensimmäinen (ja ainoa) breyer-koirani. Yllätyin siitä, että on näinkin nätti.=
 Postauksien otsikointi on jo nykyään niin vaikeaa, että nimeän postauksia tästälähin mm. kappaleiden sanoilla. (Tämän postauksen otsikko on suomalaisen Peer Güntin kappale, yksi suosikkibändeistäni.)

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ennen ja jälkeen muokkauksen

Heippa!
Jonkun verran lupailin tuosssa aiemmin julkaisevani kuvia ennen ja jälkeen muokkauksen. Kuvia on tässä postauksessa vain kaksi, mutta tulevaisuudessa teen myös mielelläni lisää tällaisia postauksia. Sen kummemmin en tule selostamaan mitä kuville on tehty vaan annetaan kuvien puhua puolestaan.
Editointiohjelmana tosin ilmainen GIMP, ehkä joku päivä ostan sen himoitsemani photoshopin ja lightroomin!

Ensimmäisenä tuossa kuvakokeilu postauksessakin nähty kovasti muokattu knabbstupper kuva.

Suoraan kamerasta

Muokattu
Sitten vähän vähemmän muokattu kuva. Mallina papon musta shireori.

Suoraan kamerasta

Muokattu
Siinä ne sitten olivat! Onko teillä jotain vinkkejä muokkaamisen suhteen? Kummat kuvat ovat mielestänne parempia, muokatut vai muokkamattomat?

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kuulumisia ja riimuja

Heips!
Piitkään aikaan ei ole tullut kunnon kuulumispäivittelyä tehtyä, joten ajattelin nyt sellaisen näpytellä. Ehkä lähinnä sen takia, että päässäni kuvittelen tämän olevan vähätöinen teksti tai jotakin. Tällä hetkellä on pari kunnon tekstiä tekeillä, mutta jotenkin niiden tekoon tarvitsee aivoja. Valitettavasti en jaksa tällä hetkellä aivojani rassata blogiteksteillä.
Mulla on motivaatiota ja intoa, aikaa ja energiaa taas ei. Lukiota ennen mulle varoiteltiin vähän kaikkea, ja kohautin vain harteitani tyyliin "kyllä mä siihen pystyn". Kauhistuttaa se, että kakkosvuoden sanotaan olevan raskain koska "silloin tapahtuu oikea opiskelu". No. Tällä hetkellä suoritan kahdeksaa kurssia, ja vapaa-aikaa ei oikeasti ole. Kun pääsen kotiin alkaa opiskelu, sitten syön, opiskelen lisää, hoidan koiraani, opiskelen ja käyn nukkumaan aivan liian myöhään. Joten on aika selvää, ettei mulla oikein ole pienoismallijutuille aikaa. Ja opiskelujen jälkeen ei jaksa käyttää aivoja vaan tulee tehtyä jotain aivotonta. Esimerkiksi katsottua netflixiä tai vaan luettua kirjaa.
Mutta, olen mä silti asioita viimeisen parin kuukauden aikana tehnyt. Kuvatodisteita ei isosta osasta ole sillä a) en koe keskeneräisten asioiden kuvaamista miellyttävänä (niistä ei saa mitään kauhean "taiteellisia" kuvia joten en jaksa edes vaivautua), b) jos ehdin jotain asiaa tehdä, en ehdi enkä jaksa ajatella kuvatodisteiden hankkimista ja c) vaikka todisteita olisin ottanut en jaksa niitä kuitenkaan editoida sillä mulla on muutakin editoitavaa.
Mutta, mitä sitten on tultu tehtyä?
Ostin vihdoin maaleja, jotta pääsen aloittamaan urani repainttauksen ja kustomoinnin kanssa. Lakkaa en löytänyt, massaa en ostanut. Aloitankin pelkällä maalaamisella. Tällä hetkellä pöydälläni on noin kaksikymmentä koiralelua jotka ovat uhrejani maalausyrityksissä. Kolme on saanut valkoisen maalin päälleen (koska en halunnut hukata maalia yhen maalattuani) ja yhdessä on kaksi oikeaa värikerrosta.
Olen suunnitellut ja haaveillut taidoista tehdä varusteita. (En tiedä pitäisikö tälle tunnustukselle itkeä vai nauraa.) Ja sitten olen miettinyt, että mitä malleja haluan ostaa.
Loin myös pienoismalleille instagram tilin! Siien pääsee klikkailemalla sivupalkista. Sinne tulen julkaisemaan lähinnä vain samoja kuvia kuin tänne blogiin. (Koska, ei mulla ole energiaa tai aikaa ottaa erillisiä kuvia instagramiin ja blogiin.) Sinne tulee korkeintaan lisäksi jotain huonoja puhelinkuvia (puhelimessani on surkea kamera) siitä mitä teen. Muuten käytän tuota tiliä lähinnä ollakseni kontaktissa myös ulkomaisten harrastajien kanssa.
Ja sitten, olen saanut aikaan kaksi traditional-riimua. Teen tosiaan lähinnä varusteita traditionaleille, sillä toistaiseksi minulla ei ole tarpeeksi hyviä materiaaleja pienempiä malleja varten. Muutenkin traditionaleja minulla on vähemmän, ja jotenkin tykkään enemmän tehdä niille tietoja, tehdä niille omia varusteitaan ynnä muuta. Traditionaleja on kuitenkin minulla vähemmän kuin muita malleja sillä, ne ovat kalliimpia ja vievät enemmän tilaa. Tein omat riimut kahdelle mallille. Santiagolle (Santiago Polo Pony) ja Sshamelessille (Sshameless++). Sshamelessin riimu on tähän mennessä paras tekemäni.


Mun pitäisi ostaa kunnon liimaa kuumaliiman sijaan, ja lisäksi ostaa hyvää kiiltävää rautalankaa. Ja erilaisia pihtejä. Valitettavasti kaikkeen ei ole rahaa, mutta kyllä mä joku päivä nekin ostan.
Afuze inspiroi mua postauksillaan yms tekemään varusteita sekä luomaan paremman säilytyssysteemin mun varusteille. Ehkä saan nää asiat aikaan pian!? (Ehkä jopa hiihtolomalla voisin välillä keskittyä suunnitelmieni vastaisesti muihinkin kun koulujuttuihin.)
Pitäisikö mun mielestänne nemmän tehdä kuulumispostauksia? Onko teillä idioottivarmoja vinkkejä sille, miten saan aikaa tehdä enemmän pienoismallijuttuja? (Siis muuta kuin, että nukkuisin vähemmän.)

tiistai 7. helmikuuta 2017

Kuvia rekvisiitalla

Heips! Täällä blogissa on viimeaikoina näkynyt aika tylsiäkin ja lähinnä yhden tyyppisiä kuvia. Vähän aikaa olen jo ajatellut, että pitäisi ottaa mukaan muutakin kuin malleja. Vihdoin sain otettua härkää sarvista! Nyt saattekin nähdä taas vähän lisää malleja kokoelmastani (jos ette ole huomanneet niin pyrin vaihtelemaan kuvattavia mahdollisimman paljon) ja hiukan poikkeavia kuvia!
Lisäksi tästä lähin käytän vesileimana nimea silminmaalatuinmodels sillä käytän sitä nimeä myös instagramissa (loin pienoismalli ig:n!) ja en halunnut sitä pelkkää Kavea käyttää. 

Tässä kuvassa mukana schleichin shwarzwald tamma (huhhu mikä nimi tälläkin...). Tämä on sellainen malli jonka päälle en niin paljon perustanut, mutta jotenkin nykyään pidän siitä hirveästi. Jotenkin se on niin kivan perushevonen (ts. ei mitään ihmeellistä asentoa, väristystä jne) ja tykkään jostain syystä tuosta harjasta ihan valtavasti. Kaiken muun hyvän päälle hevosella on kiva lempeä katse!

Voidaanko kaikki ottaa hetki ja ihailla tätä tammaa! Tykkään älyttömästi! Kuvassa hirveän suuret kontrastit, mutta tykkään suurista kontrasteista ja tämä kuva ei mennyt siitä mielestäni pilalle.
 Schleichin akhalteke tamma. Tässä asennossa olevia malleja voisi kyllä olla enemmänkin. Eivät tietenkään sovi niin useisiin kuvauksiin eivätkä ole varusteiden tekijöille kauhean hyödyllisiä malleja. Kuitenkin tosii kokoelmaan lisää kirjavuutta.
Tässä kuvassa on rajaukset aivan metsässä, mutta älkää välittäkö siitä. Aina välillä hauskaa katsella omia mallejaan ja tajuta, että hei mulla oli tollainenkin.
Mukaan oli pakko vielä saada yksi ori! Schleichin vanha friisiläisori.
Siinä oli sitten niitä kuvia. Minulla oli ainakin ihan hauskaa hiukan erilaisten kuvien parissa. Vaikka muutokset olivatkin vain minimaalisia. Ja tykkään kovasti noista schleichin ruokaseteistä! (Minun olen saanut kyllä vuoden 2015 joulukalenterista)
Mitä tykkäsitte kuvista? Oliko kivaa vaihtelua? Alatteko jo kyllästymään näihin kuvapostauksiin?

Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...