maanantai 29. elokuuta 2016

Mallien hoidosta

Hei!

Nyt teen suunnittelemani postauksen pienoismallien hoidosta. Aloitetaan vaikka siitä kuinka säilytän pienoismallini. Eli tosiaan minulla on seinälläni kaksi ikean lack hyllyä (sitä isompaa kokoa). Suunnitelmissa on hankkia kolmas, sillä noille kahdelle mallien ahtaminen käy työstä. Pidän hevosia ja muita malleja hyllyllä niin väljästi kuin mahdollista, kunhan ne eivät osu toisiinsa. Tämä siksi, että kun malleja ottaa hyllystä ja laittaa sinne ne pysyvät mahdollisimman hyvässä kunnossa. Järjestyksiä on erilaisia, joskus järjestelen ne koon mukaan, toisinaan värin ja välillä taas tyypin mukaan ( esim. raskaat hevoset ovat yhdessä, ponit yhdessä ja muut elukat yhdessä). järjestely on hauskaa sillä kun mallit järjestelee hyvin ne ovat myös kuin sisustuselementti.
Hyllyn pinta näyttää siltä, että pyyhkimistä tarvitaan.





Järjestelen hyllyt aivan liian harvoin, mutta tavoitteenani on, että jossain vaiheessa järjestelisin ne ainakin kaksi kertaa kuussa. Järjestely kannattaa tehdä aina kun hyllyillä alkaa näkymään pölyä. Minä otan aina ensin kaikki mallit rauhassa pois hyllyltä ja laitan ne johonkin jossa ne eivät naarmuunnu tai mistä niillä ei ole mahdollisuutta tippua. Järjestelyyn otan aina mukaan uuden puhtaan rätin jonka kastelen ja puristelen kunnes se on nihkeä. Sitten pyyhin huolellisesti jokaisen mallin läpi. Tämän jälkeen pyyhin hyllynkin ja sitten alan järjestemään malleja takaisin hyllyyn.

Minä olen joskus aivan liiankin tiukka mallieni suhteen. Niihin ei kosketa likaisilla käsillä, niitä ei oteta pois hyllystä (paitsi minun toimestani) ja niitä ei koskaan pidetä useampaa kuin yhtä samaan aikaan. Mallit eivät koskaan koske toisiinsa. Minulla on joitain malleja jotka olen omistanut alusta asti, ja niissä kyllä näkyy se, että niistä en ole kunnolla pitänyt huolta.

Tässä oli pieni ehkä tylsäkin postaus, siitä kuinka minä pidän mallini kunnossa. Parempaa ja hauskempaa postausta on kyllä tulossa!

Tänään lähden vielä ostamaan hiukan schleichejä, joten siitä sitten myöhemmin.

Onko sinulla jotain pienoismallien hoitorutiinia?

tiistai 16. elokuuta 2016

Millaisia muistoja minulla on tästä harrastuksesta?

Heipä hei! Vihdoin minulla on oma kone, ja jonkun verran inspiraatiota tänne blogiin. Toivokaamme siis kaikki, että edes kerran vuodessa tänne jotain kirjoittelisin :D
Olen suunnitellut tekeväni jossain vaiheessa postausta pienoismallihevosten ja -muiden hoidosta. Eli siis kuinka minä niitä "hoidan". Lisäksi aion tehdä jonkun verran historiapläjäyksiä harrastuksesta yms.
Tänään kuitenkin haluan puhua vuosistani harrastuksen parissa.

Tosissaan kaikki tämä alkoi silloin olisiko ollut 2011, josta lähtien olen säännöllisen epäsäännöllisesti kaikkea schleichien ja sitten myöhemmin breyereidenkin kanssa touhunnut. Silloin alkuaikoina minulla oli vain erilaisia villieläimiä, mutta hyvin pian hankin myös hevosia ja muita eläimiä. Hevosia varten tein alkuun tallin, ilman yhtäkään schleich-hevosta oli hiukan haasteellista talli tehdä, mutta se on mielestäni hienoin talli jonka olen koskaan tehnyt. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen tai siksi, että siinä on hyvin paljon yksityiskohtia. Kuvia kyseisestä tallista silloin alkuperäisenä ei ole, sillä jossain vaiheessa menetin kaikki (haluaisitteko joskus esittelyä vuosien aikana tehdyistä rakennuksista ja tarvikkeista?).
Yksi suosikkikuviani, joita olen ottanut.

Kokoelmani koko kasvoi hitaasti ja välillä nopeasti kohti nykyistä kahtasataa. Kaipaan niin kovasti niitä hetkiä, kun menimme ostamaan minulle schleichejä ja istuin autossa kotimatkalla niiin onnellisena. 
Silloin joskus ensimmäiset pari vuotta vietin monia tunteja leikkien schleicheillä. Edelleen muistan monet näistä leikeistä. Ne leikit, tunnit ja hetket ovat painuneet mieleeni niiden vuosien parhaimpina muistoina. Edelleen toivon, että osaisin ottaa schleichit esiin ja leikkiä niillä.

Muistan niin elävästi omat harrastukseni kultavuodet. Iltaisin kokosin tilani huoneeni lattialle ja leikin. Sitten otin hiukan kuvia ja kirjoitin postauksen tai pari blogiini (tosissaan noina aikoina saatoin kirjoittaa jopa kahdeksan postausta yhden viikon aikana). Loin tilalle oman erillisen blogin, jossa kirjoittelin enemmän tilan elämästä ja tänne pistin kaiken muun. Loin tilalle omat erilliset kotisivut ja järjestin kilpailuja. Noihin aikoihin minulla oli kymmenisen yhteistyötallia ja yhteydenpito oli hyvin aktiivista. Ja vaikka varmaan edelleen uudet, nuoremmat harrastajat jatkavat samaa kaavaa, ei ainakaan minun silmissäni mikään ole yhtä aktiivista ja hienoa. Silloin pari vuotta nuorempana pystyin heittäytymään tähän maailmaan niin hyvin. Osaltaan tähän vaikuttaa tietty sekin, että sitten minulle tuli elämääni paljon muuta sisältöä ja tämä harrastus hiukan kuoli.


Entä tuleva? Tulevaisuudessa haluan jatkaa harrastusta niin pitkälle kuin pystyn. Haaveenani on tehdä mahdollisimman oikeanlainen ja yksityiskohtainen talli (näitä näkee ehkä enemmän ulkomaisilla harrastajilla). Nykyisillään minulla ei ole tilaa tuollaista tehdä ja pitää, mutta se on haaveena. Haluan hankkia lisää schleichejä. Vaikka keskityn nykyisimmillään hankkimaan vähän vaikeammin saatavia vanhempia malleja, niin uusiakin aion hankkia kunhan ne silmääni vain miellyttävät. Harmikseni olen huomannut schleichin tyylin muuttuneen, ja ei se uusi tyyli niin iske. Silmissäni näen edelleen just ne tietyntyyppiset hevoset (suunnillen ne siinä 2008 +-3vuotta ilmestyneet), ja ne ovat hienoimpia malleja joita tiedän.
Nyt päästän teidät tekemään muuta! Laittakaa postaustoiveita, jos niitä on.


Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...